It's not a mountain, they said

Täällä pitää turistina tottua siihen, että maksaa usein vähän ekstraa. Toisinaan tämä saattaa kuitenkin tarkoittaa kolminkertaista hintaa, mikä tuli todistettua viime sunnuntaina. (Kyllä, blogin ajankohtainen päivittäminen on teoriassa ihan hyvä idea.)

Kohteenamme oli yli 2500 metriin kohoava Chandragiri Hills. Ei vuori, vaan mäki. Paikallisille cable car -hinta oli 700 NPR ja ulkomaalaisille 2332 NPR, joka euroissa oli noin parikymppiä. Meitä ei myöskään koskenut opiskelija-alennus, sillä meillä ei tuolloin vielä ollut nepalilaisia opiskelijakortteja. Onneksi saimme nämä myöhemmin, sillä nyt saamme alennusta jopa paikallisliikenteestä.

Vaikka paikka oli maantieteellisesti lähellä Lalitpuria, kesti pelkkä automatka jo noin tunnin. Menomatka taittui takana näkyvällä minibussilla ja takaisin tultiin edessä näkyvällä isommalla bussilla, jolla kuopat ja muut teiden epätasaisuudet tuntuivat huomattavasti pienemmiltä. Tiet ovat täällä usein todella huonossa kunnossa ja toisinaan niissä ei ole edes minkäänlaista päällystettä. Yhdellä kaistalla ajaa toisinaan kolme autoa rinnakkain ja niistäkin keskimmäinen eri suuntaan. Tien ylittäminen lasketaan varmasti extreme-urheiluksi.

Luulin tosiaan paikkaa vuoreksi, mutta pettymyksen korjasi kuitenkin juuri ja juuri mukiinmenevät maisemat. Maisemien lisäksi huomiota kiinnitti myös olematon työturvallisuus. Cable car -reitti oli juuri avattu, ja rakennustyöt olivat vielä kesken. Kaiteiden metalliputkia sahattiin ilman minkäänlaisia suojia ja varvassandaalit olivat paikalliset turvakengät. Onneksi en tiedä, miten tolpat vaijereille on pystytetty tai miten tukevasti ne ovat maassa kiinni.