perjantai 11. marraskuuta 2016

Parhaat palat taksimatkoista

Nepalissa taksimatkojen hinnat tulee sopia kuljettajan kanssa aina etukäteen ja on hyvä tietää mikä on kohtuullinen hinta mistäkin matkasta. Turistipaikkalisää – ja turistilisää – tulee helposti. Meiltä yritetään saada suurempia hintoja jo pelkästään naaman perusteella, ei nimittäin näytetä ihan paikallisilta. Kathmandussa meille ensin tarjottu hinta on usein tuplasti sen, mitä lopulta tullaan maksamaan. Tinkaamalla saa kuitenkin pudotettua hinnan yleensä kohtuulliseksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun kieltäydytään matkasta, toivotetaan hyvää päivänjatkoa, käännetään selkämme ja otetaan pari askelta poispäin, niin hinta tipahtaa muutaman sata rupiaa lisää. Myös yöllä ja sateella taksilla liikkuminen on usein kalliimpaa.

Kerran ystävän syntymäpäiville mennessä taksimme ajoi Thamelin ruuhkassa kolarin. Käytännössä törmäsimme sivulta eteen ajavan toisen taksin takakulmaan, kun samaan aikaan molemmilta puolilta tuli auto ohitsemme eteen ja kuljettajamme ei reagoinut tarpeeksi. Kuskit nousivat autoista ja kinastelivat hetken, mutta pian paikalla olikin jo pari liikennepoliisia, jotka ottivat valokuvia ja ohjasivat meidät tiensivuun. Ei hajuakaan mitä he keskustelivat aiheesta, mutta kiivasta ja kovaäänistä se oli, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Ennen määränpäätä taksimme ehti vielä sammua liikenteeseen niin, että olimme useamman minuutin tientukkona. Pääsimme kuitenkin syntymäpäiville vain hieman myöhässä.

Usein kuskit sanovat osaavansa haluttuun määränpäähän, vaikka heillä ei olisi lopulta mitään käsitystä minne ovat menossa ilman ohjeitamme. Autoissa ei ole navigaattoreita tai karttoja. Toisinaan kuskit pysähtelevät kyselemään ohikulkijoilta tietä, jos ollaan meillekin vieraassa paikassa. Kerran meillä oli illalla sympaattinen kuski, kun olimme tulossa myöhään Thamelista kotiin. Hän yritti rupatella koko matkan, vaikka me olimme aivan väsyneitä, ja hän ei osannut yhtään liikkua kotialueellamme. Kun nousimme autosta, hän vielä kysyi, että kannattaako hänen jatkaa tästä suoraan ja minne hän päätyy, vai yrittää palata samaa reittiä takaisin, jotta löytää pois. Kehotin häntä palaamaan takaisin ja toivotin onnea ja hyvää yötä.

Pokharassa ollessamme päätimme säästää ja kävellä Lakesidelta World Peace Pagoda -temppelille, koska hotellimme respa sanoi taksin hinnan olevan edestakaisin noin 1500 NPR. No, takaisin tullessa laskeuduimme vielä itse hiekkatien rinnettä alas, mutta päätimme tingata taksin tylsän tiepätkän ajaksi takaisin Lakesidelle. Saimme taksikyydin kahdelta nuorelta mieheltä, jotka näyttivät mielestäni aivan lapsilta, ja saimme myös kuunnella koko matkan poppia niin kovaa, ettemme pystyneet keskustelemaan saati neuvomaan heille tietä. Onneksi he ajoivat aivan hotellimme vierestä, niin pystyimme pysäyttämään auton oikeassa paikassa.

Toistaiseksi ollaan selvitty hienosti ja taksilla matkustaminen on Nepalissa hyvin edullista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti