Jostain
syystä olen ymmärtänyt, ettei passikuvalla käyminen ole kenenkään vapaa-ajan
harrastus. Saattaa myös olla, etten itsekään yleensä koe olevani kovin edustava siinä paperiläpyskässä,
jonka valokuvaaja minulle aina ojentaa. Yllätyksekseni olen kuitenkin ihan tyytyväinen tämän kerran otokseen, joka otettiin vieläpä ensimmäisellä yrityksellä.
”Ei se vaadi
muuta kuin hyvän kameran ja studiosalamat, niin aina tulee onnistunut kuva”,
sanoi ääni kameran takana ja pohdin, pitäisikö tästä loukkaantua.
Tein
passihakemuksen netissä. Tätä varten olin saanut valokuvaamosta koodin, jonka avulla järjestelmä haki kuvani jostain bittiavaruudesta. On
muuten kätevä systeemi ja hyvä tapa varmistaa, että passiini päätyy oma kuvani. Olisihan se vähän ikävää, jos vaikka Tiian
kuva olisi minun passissani. Tosin en tiedä, vaikka se toimisikin... Kaikki aina
väittävät, että näytämme toisiltamme.
Mutta jotta
kaikki ei olisi liian helppoa, pitää sitä jotain jännitystäkin elämässä olla.
Koska minulta ei vanhaa passiani varten ole otettu sormenjälkiä, pääsen vielä poliisilaitokselle
hymyilemään ja maalaamaan sormiväreillä. Sinne siis maanantaina! Saa nähdä,
toteavatko pärstäni omakseni.
Luulen että se maalaaminen jää väliin! Niillä taitaa olla ihan sellanen laite, mihin se sormi vaan tungetaan :D
VastaaPoistaSe ei ois kuulostanu tekstissä yhtä glamouriselta :D
Poista